31.12.2017

Uusi vuosi, uusi (vanha) LCHF minä

Vuodenvaihde on aina uutta toivoa täynnä. Itselle tehdyt lupaukset ovat vielä tuoreena mielessä ja siirrymme toiveikkaan tarmokkaina uuteen vuoteen. Näin myös minulla.

Koko aikuisikäni olen kamppailut painoni kanssa. Lähes kaikkea on tullut kokeiltua. Personal traineristä pussikeittoihin. Olin aiemmin pintariipaisulla kokeillut karppausta sen ollessa suuressa suosiossa ja vuosi sitten päätin alkaa ottamaan asiasta enemmän selvää luettuani lukuisia artikkeleita, tutkimuksia ja ihmisten kokemuksia, tuntui vähähiilihydraattinen ruokavalio (vhh) järkeenkäyvältä ja itselleni sopivalta. Syyskuun loppupuolella 2016 aloitinkin elämäntapamuutoksen. Aloin noudattamaan LCHF (Low Carb High Fat/ vähähiilihydraattinen runsasrasvainen) ruokavaliota ja päiväni täyttyivät myös monipuolisesta liikunnasta. Sain todella hyviä tuloksia, painoni laski ja vointini oli parempi kuin koskaan. Kesän loppupuolella aloin kuitenkin lipsua. Kesä kun oli hyvä tekosyy elää "hieman" raamien ulkopuolella. 4kk aikana tuli myös tehtyä 5 ulkomaanreissua ja periaatteeni lomalla ei tarvitse ajatella ruokavaliota, ei toimi kun on käytännössa kokoajan lomalla. . Äitini vakava sairastuminen loppuvuodesta oli minulle myös henkisesti todella raskasta ja tunnesyöjänä oli se viimeineinen pisara elämäntaparemonttini tuhoutumiselle. 

Painoa on siis tullut takaisin, vaatteet kiristää ja puristaa, energiaa ei ole ja mielikin on maassa. Siksipä on aika ottaa itseään niskasta kiinni ja palata takaisin minun toimivaan arkeen. En halua nähdä viime kuukausia epäonnistumisena vaan tärkeänä opetuksena. Olen oppinut itsestäni paljon viimeisen 15kk aikana. Tiedän pystyväni tähän ja ennenkaikkea tiedän mitä sudenkuoppia minun tulee välttää. Olen äärimmäisyyksien ihminen, kun teen jotain teen sen täysillä tai en ollenkaan.

Vuosi 2018 tulee olemaan muutoksia täynnä! Tervetuloa seuraamaan elämantaparemonttiani ja arkea täällä vuonojen maassa.





Uusi vuosi, uusi (vanha) LCHF minä

Vuodenvaihde on aina uutta toivoa täynnä. Itselle tehdyt lupaukset ovat vielä tuoreena mielessä ja siirrymme toiveikkaan tarmokkaina uuteen...